YHTEYSTIEDOT

Kuntokatu 3, L-rakennus,
FI-33520 TAMPERE

+358 44 382 6561, toimisto(ät)tamko.fi
Syyslomaviikolla: ma - to 10 - 14, pe suljettu
 

Verna Rantala aloitti Tamkon Tampere3-asiantuntijana

Verna Rantala aloitti tänään Tamkon Tampere3-asiantuntijana. Tampere3 on tamperelaisten korkeakoulujen yhdistymishanke, jossa kaksi yliopistoa yhdistyvät ja ammattikorkeakoulu siirtyy uuden yliopiston omistukseen samaan korkeakouluyhteisöön.

Ammattikorkeakoulun omistajanvaihdos tapahtuu tämän kevään aikana. Uusi yliopisto aloittaa toimintansa 1.1.2019, ja sen ensimmäiset opiskelijat aloittavat opintonsa syksyllä 2019. Tämän vuoden aikana tehdään paljon kehittämis- ja valmistelutyötä, jotta uuden korkeakouluyhteisön toiminnan alku olisi mahdollisimman toimivaa ja mutkatonta. Opiskelijoiden rooli valmistelutyössä on merkittävä, sillä vain opiskelijat tietävät, millaista opiskelu todella on.

Verna tulee toimessaan vastaamaan opiskelijakunnan Tampere3 vaikuttamisesta ja ammattikorkeakouluopiskelijoiden näkemysten esiin tuomisesta. Tehtävään kuuluu muun muassa Tampere3:een liittyvän vaikuttamistoiminnan koordinointi, työryhmätyöskentelyn ohjaus ja opiskelijakunnan mahdollisten kannanottojen sekä lausuntojen valmistelu. Tampere3-asiantuntijan toimi kestää vuoden 2018 loppuun.

Vernaan voit siis olla yhteydessä missä tahansa Tampere3:een liittyvässä opiskelijoita koskevassa asiassa: tampere3(at)tamko.fi! / +358 44 082 6570