Uutisia
Vertaistuutorointi
Jotta kaikkien ei tarvitsisi oppia kaikkea kantapään kautta, vertaistuutorit toimivat opiskelijoiden apuna opintopolun aikana yheistyössä opettajatuutoreiden kanssa. He ovat etenkin uusien opiskelijoiden suurin apu, tuki ja turva opiskelun alkumetreiltä lähtien. Oman koulutusohjelmasi vertaistuutorit lukuvuodelle 2011-2012 löydät vasemmasta sivupalkista.
Tamko kouluttaa uudet vertaistuutorit keväisin. Koulutus pitää sisällään muun muassa esiintymis- ja ryhmäyttämistaitoja sekä perustietoja TAMKissa opiskelusta ja opiskelijan palveluista. Vertaistuutoreiden tulee kyetä kertomaan uusille opiskelijoille kaikki tietämisen arvoinen. Vertaistuutorit saavat vastuulleen luokan, jota he tuutoroivat koko ensimmäisen lukuvuoden ajan.
Tuutorit huolehtivat, että jokainen uusi opiskelija tuntee olonsa kotoisaksi TAMKissa ensimmäisestä päivästä lähtien. Vertaistuutorit perehdyttävät opiskelijoita Tampereen ammattikorkeakoulun toimipaikkojen käytäntöihin ja koulutusalan opintoihin sekä uuteen paikkakuntaan ja paikalliseen opiskelijaelämään.
Vertaistuutorihaku käynnistyy lokakuussa ja päättyy marraskuussa. Tämän jälkeen kaikki hakijat haastatellaan. Tuutorikoulutus koostuu kolmesta koulutuskerrasta kevään aikana sekä orientoivien päivien koulutuksesta syksyllä. Vertaistuutoreille järjestetään tuutorivuoden aikana myös paljon erilaista vapaa-ajan aktiviteetteja.
- Osallistu sinäkin – joukossa tuutorius tiivistyy!
- Kaikki tuutorit TAMKissa kouluttaa opiskelijakunta.
- Koulutuksia järjestetään rajoitetusti, tarkkaile tiedotusta!







