Uutisia
13.05.2012
23.04.2012
Opiskelijakortin myöntämisehdot
Ammattikorkeakouluopiskelijoilla on kahdenlaisia opiskelijakortteja, joten tutustu korttien myöntämisehtoihin ennen kuin haet opiskelijakorttia.
Vihreä opiskelijakortti voidaan myöntää kaikille ammattikorkeakouluopiskelijoille ja sininen ainoastaan ns. päätoimisille opiskelijoille. Korteilla saa muuten samat edut, mutta juna- ja linja-automatkoista saa opiskelija-alennuksen vain sinisellä opiskelijakortilla.
SINISEN OPISKELIJAKORTIN ja VR:n opiskelija-alennuksen myöntämisehdot:
- Opiskelija opiskelee päätoimisesti ja palkatta ammattikorkeakoulussa eikä ole työssä vakinaisessa virassa tai vakinaiseen virkaan rinnastettavassa työsuhteessa. Opiskelija on ilmoittautunut ammattikorkeakouluun läsnolevaksi kyseiselle lukukaudelle/lukuvuodelle, mistä hänen tulee vaadittaessa esittää todistus.
- Opiskelija suorittaa ammattikorkeakoulututkintoa eikä ole suorittanut ylempää korkeakoulututkintoa. AMK-tutkintonimikkeitä ovat esimerkiksi tradenomi, sairaanhoitaja (AMK), insinööri (AMK) tai sosionomi (AMK).
- Opiskelijan opintojen yhtäjaksoinen kesto on vähintään 8 kuukautta. Vaihto-opiskelijan ei tarvitse suorittaa koko kestoa Suomessa, kunhan esittää todistuksen, josta tutkinnon vähintään kahdeksan kuukauden säännönmukainen kesto selviää.
- Mikäli opiskelija on yli 30-vuotias, tulee opintojen kestää pidempään kuin 1 vuosi.
- Opiskelu ei ole oppisopimuskoulutusta eikä kuulu työvoimakoulutuksen tai henkilöstökoulutuksen piiriin.
- Opiskelija liittyy jäseneksi oman ammattikorkeakoulunsa opiskelijakuntaan.
- Opiskelija sitoutuu palauttamaan opiskelijakorttinsa, mikäli valmistuu tai ei enää muutoin täytä näitä myöntämisehtoja. Kortin käyttö sen jälkeen, kun kaikki ehdot eivät enää täyty, on rangaistava teko.
VIHREÄN OPISKELIJAKORTIN myöntämisehdot:
- Opiskelija opiskelee ammattikorkeakoulussa. Avoimessa ammattikorkeakoulussa opiskeleva ei voi saada vihreääkään korttia.
- Opiskelija on ilmoittautunut läsnäolevaksi kyseiselle lukukaudelle/lukuvuodelle, mistä hänen vaadittaessa tulee esittää todistus.
- Opiskelija liittyy jäseneksi oman ammattikorkeakoulunsa opiskelijakuntaan.
- Opiskelija sitoutuu palauttamaan opiskelijakorttinsa, mikäli valmistuu tai ei enää muutoin täytä näitä myöntämisehtoja. Kortin käyttö sen jälkeen, kun kaikki ehdot eivät enää täyty, on rangaistava teko.







